Hae pannulta

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

ZenGrow


Olen joutunut mainoksen uhriksi. Zen Growsta on puhistu jo jonkun aikaa ja olenkin lukenut laitteista monesta eri blogista ja muista lähteistä. Nyt jouduinkin antautumaan ja tilaamaan laitteen itselleni. Pakko myöntää että vehjehän on loistava. En ala ruotimaan tässä sen tarkemmin että maksaako laite itsensä takaisin kuinka monennen kavatetun salaattiruukun jälkeen tai kuinka paljon se sähköä kuluttaa. En hankkinut laitetta pelastaakseni maailman tai tullakseni omavaraiseksi pienviljelijäksi. Haluan vain nauttia veden solinasta ja katsella kun basilika ja muut yrtit kasvavat silmissä ja välillä on kiva napsia tuoreita yrttejä ruokaan.

Odotin vähän vaikeampaa käyttökokemusta mutta laitteen käyttö on hyvin yksinkertaista ja uskoisinkin että jopa pahemman laadun nakkisormi ei pysty tumpeloimaan tämän kanssa. En ole todellakaan itse mikään multasormi ja silti olen saanut kaikki yrtit ja salaatit kukoistamaan tässä parin kuukauden aikana. Basilika on tuplannut kokonsa muutamassa viikossa vaikka siitä on käytetty osa ruoanlaittoon. Vielä kun hankkii ajastimen pistorasiaan laite on täysin vaivaton varsinkin jos laite sijaitsee sellaisessa paikassa jossa veden solina ja valo häiritsevät.

Seuraavaksi olen ajatellut kokeilla chilin kasvatusta laitteen kanssa kun olen lukenut aiheesta ja ymmärtänyt että moni on onnistunut siinä aika vaivattomasti. Muutenkin kasvatus siemenestä on alkanut kiinnostamaan nyt kun olen onnistunut pitämään valmiita kasveja hengissä. Kuitenkin loppujen lopuksi on siis pakko vain suositella tätä mikäli on valmis sijoittamaan vähän eikä ainoa peruste ole vain laitteen tuottavuus tai se että se jonkun puolen tuhannen salaattiruukun jälkeen on maksanut itsensä takaisin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Sauerkraut-Spätzle Pfanne


Haben sie wurst, bratwurst.
Saksalaista perinneruokaa. Kaikille hapankaalin ja bratwurstin ystäville=)
Nyt nahkahousut jalkaan ja tekemään tätä hapankaali-spätzle-braatwursti herkkua. Kun on yksin kotona ja alkaa tekemään mieli kunnon saksalaista äijäruokaa niin tämä on mainio vaihtoehto pelkälle bratwurstille ja hapankaalille. Mutta ensi juttua tästä spätzlelistä joka on siis saksalaisten vastine löysien Italialaisten spagetille. Se missä Italialaiset ovat keksineet ohuen ja löysän niljakkaan spagetin ovat saksalaiset tuttuun tyyliinsä tehneet omasta versiostaan paksun, jämäkän, rouhean ja siksi niin hyvin makua imevän version. Spätzle on siis hieman paksumpaa ja lyhyempää spagettia josta löytyy monen näköistä muunnelmaa. Se on hyvin suosittua varsinkin itäisessä saksassa jossa sillä on monia muitakin nimityksiä. En tiedä löytyykö sitä suomesta mistään kaupasta, ei ainekaan perusmarketeista. Olisiko joku saksalaisiin herkkuihin erikoistunut kauppa olemassa? Kuitenkin paremman puutteessa voi käyttää italialaista korviketta.

Resepti siis.
200g Spätzleä 
1 pkt bratwurstia
200g hapankaalia
50g emmental tai cheddar juustoraastetta

Voita
pippuria
suolaa
tuoretta persiljaa

Valmistus on helppo ja nopea. 
Keitä spätzle (kestää kauemmin kuin normi spagetti). Paista pannulla bratwurstit ja lisää sekaan hapankaali jotta maun terävin käri taittuu. Kun spätzle on kypsynyt lisää se pannulle juustoraasteen ja voi nokareen kera. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita nopeasti ja tarjoile. Lisää lopuksi annoksen päälle reilusti persiljasilppua. Danke shöön!

Tämän kanssa olut on enemmän kuin vaihtoehto, se on itsestäänselvyys. 

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pasta Carbonara

Kuka väittää että pastan pitäisi olla kevyttä ja neitimäistä piperrystä? Pasta Carbonara, mikä ihana tekosyy tunkea pekonia ja kermaa spagetin sekaan. Kun kovien nyrkkeilytrenien jälkeen tekee mieli oikeasti hyvää täyttävää ruokaa niin tässä sitä riittää. Carbonara on mukavan kotoisa ja arkinenkin safka josta saa kuitenkin vähän tuunaamalla myös erittäin edustuskelpoisen esillepanon. Ainoa huono puoli tässä on se että tätä tekee mieli vetää niin paljon että vatsa repee. Onneksi tästä ohjeesta tulee melko reilu setti.

Carbonara:
500g spagettia
loraus oliiviöljyä
1 iso sipuli
1 pkt pekonia
pari valkosipulinkynttä
4 munankeltuaista
2 dl kermaa
150g parmesanraastetta
suolaa
pippuria
persiljaa

Pistä ensin pasta kiehumaan. Sitten ala kuullottaa sipulia pannulla. Lisää siihen pieneksi pilkottu pekoni. Paista pekoni kypsäksi ja mausta seos pippurilla ja suolalla. Pistä erilliseen kulhoon erotellut keltuaiset, kerma, parmesanraaste, valkosipulimurska ja mausta sekin pippurilla ja suolalla. Kaada vedet pois kattilasta kun pastat ovat kypsiä ja lorauta sekaan vähän oliiviöljyä. Heitä sekaan pannulta pekoni-sipulisekoitus. Kaada perään kerma-munasekoitus ja hienonnettu persilja. Sekoita koko setti hyvin ja tarjoile heti. Päälle vielä ripaus juustoraastetta. Ja eikun santsaamaan!
 Tarjoile salaatin ja rapean patongin kanssa.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Omenalehykäinen

Chez Jouni ohjelma oli yksi lemppari kokkiohjelmistani. Jouni Törmänen on symppis jamppa jos joku. Monista Jounin resepteistä tämä omenapiirakkaa muistuttava lehykäisresepti on moneen kertaan kokeiltu ja hyväksi todettu herkku.
 
Omenalehykäinen

Helppo ja herkullinen jälkkäri
1 pkt valmista lehtitaikinaa
n.1kg omenoita
sokeria
kanelia

Mantelivoi:
1 kananmuna
50 g sokeria
50 g sulaa voita
50 g mantelijauhoja


Kauli taikina 2 mm ohueksi levyksi ja leikkaa siitä 4 halkaisijaltaan 14–16 cm:n kiekkoa.
Tee mantelivoi ja levitä se kiekkojen päälle.
Kuori ja puolita omenat ja poista siemenkodat. Siivuta omenat puolikuun muotoisiksi, n.2-4 mm:n vahvuisiksi viipaleiksi.
Lado omenat haitarina taikinakiekkojen päälle, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Paista 220-asteisessa uunissa noin 12–15 minuuttia. Syö pelkästään tai tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Operaatio Mortteli vol1. Pesto

 


 Aina puhutaan että moni ruoka-aine mitä on tottunut ostamaan kaupasta valmiina purkissa maistuu huomattavasti paremmalta kun näkee vaivan ja tekee sen itse. Harvemmin olen edes ajatellut ottaessani pestopurkkia kaupan hyllyltä, että tuonkin voisi tehdä helposti itse. En tiedä maistuuko se paremmalta siksi kun on itse väätänyt ranteet ruvelle morttelin kanssa vai onko maku oikeasti niin paljon parempi. Todennäköisesti se johtuu molemmista seikoista. Hankin jokin aika sitten ZenGrow kotipuutarhan jolla olen nyt kasvatellut Basilikaa jota käytin pestoonkin. Ja kyllähän se on fakta että jos jaksaa nähdä vaivaa ja väntää itse kaiken alusta alkaen, maistuu ruoka jo senkin takia paremmalta. Tämä satsi ainakin katosi todella nopeasti parempiin suihin eli säilyvyysongelmaa ei varmasti pitäisi päästä syntymään.

 Nyt itse pestoon.
Peston voi tehdä myös tehosekoittimella, mutta vain joku vässykkä voisi olla niin laiska. Eli nyt se mortteli esiin sieltä mummon komerosta. Johan nimi pestokin juontaa juurensa italialaisesta jauhamis-verbistä. Eli ei muuta kun morttelit soikeiksi.

Tähän töhnään tarvitset

2 ruukkua basilikaa
n. desi pinjan siemeniä
n. desi parmesan juustoraastetta
pari valkosipulin kynttä
ripaus suolaa
ripaus pippuria
1,5dl hyvää oliiviöljyä

Heitä mortteliin parin basilikaruukun lehdet. Paahda pinjansiemeniä hiukan kuivalla pannulla, älä polta. Pistä siemenet, valkosipulinkynnet ja juustoraaste perään ja aloita hervoton survominen. Lorota joukkoon oliiviöljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Survo morttelissa tasaiseksi tahnaksi. Jos meinaa mennä liian tiukaksi voit ohentaa hiukan vedellä. Anna maustua jääkaapissa niin kauan kuin maltat olla syömättä=)
Tarjoile vastapaistetun ciabattan kanssa.


Ps. Seuraava mortteliprojekti taitaa olla kunnon tapenade

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lämmin Nacholautanen


Nachos muchos....
Tekipä kerran mieli jotain mussutettavaa illalla leffaa katsoessa. Oli kuitenkin sen verran nälkä että toivoi saavansa myös jotain lämmintä vatsan täytettä. Siitä se ajatus sitten lähti. Mikäpä sopisi tilanteeseen paremmin kuin lämmin nacholautanen runsailla täytteillä ja dipeillä.

Toteutus on helppo ja lopputulos herkullinen!

Laita laakeaan uunivuokaan kerroksittain nachoja, cheddaria, tulista chilikastiketta, salsaa ja esim jalapeno viipaleita. Heitä satsi uuniin (160c) kunnes juusto on sulanut ja nachot lämminneet.
Tarjoa näiden kanssa itse tehtyä guacamolea, creme fraisea ja esim salaa tai juustodippiä.
Ja ei muuta kun läskit naamalle.
Hyvä setti tarjottavaksi illanistujaisissa tai juuri leffan seurana.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Aurajuustoinen Bataattikeitto


Koin taas töissä herätyksen laittaessani hedelmä ja vihanneshyllyä kondikseen. Näin käy melko usein, että iskee jokin idea kun hipelöi jotain tiettyä tavaraa töitä tehdessään.

Bataattia en ole ikinä soppaani tunkenut vaikkakin muissa muodoissa olen sitä paljonkin nauttinut. Nyt kuitenkin erilaisia bataattikeittoja tuntuu tulevan vastaan joka suunnalta joten eiköhän ole aika lisä oma lusikka soppaan.

Soppa on helppo ja nopea vääntää.

Pistä Bataatit, potut ja porkkanat kuorittuina ja pienemmiksi pilkottuina kattilaan kiehumaan. Anna kypsyä pehmeiksi. Kaada ylimääräinen vesi pois. Survo sauvasekoittimella kattilaan tasainen sose. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku ja rakenne. Jatka vedellä jos on turhan tuhti seos. Heitä sekaan purkillinen Ranskankermaa ja hienonnettua persiljaa. Kun soppa on lautasilla lisää joukkoon kämmenellinen murustettua aurajuustoa ja sekoita(sen verran että jää hyviksi sattumiksi keittoon!). Koristele vielä päälle ripaus persiljaa ja auraa. Avot Sergei!

2 isoa Bataattia
3 porkkanaa
2 perunaa

1 prk Ranskankermaa
1 pkt aurajuustoa
Persiljaa
Suolaa
Pippuria

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Devil`s Eggs


Paholaisen munat

Selailin tuossa jotain reseptejä joita olin tallennellut viime pääsiäisenä ja silmiini osui tämä yhdeltä jenkkisivulta nappaamani munaresepti. Viis pääsiäisestä tämä maistuu kyllä koska tahansa pikkusuolaisena. Nimensä mukaan nämä täytetyt munanpuolikkaat on hieman tulisemmin maustettuja. Tätä on helppo varioida ja sopii niin aamiaiseksi, iltapalaksi (niinkuin mulla tälläkertaa) tai lisukkeeksi esim salaatin kanssa.

Munat valmistuu näin:

4-6 kovaksi keitettyä munaa
Majoneesia
Tonnikalaa 1/2 purkkia
Tabascoa
Mustapippuria
Chilijauhetta
Suolaa

Pistä munat puoliksi pituus suunnassa ja kaavi keltuaiset pieneen kulhoon. Sekoita kulhossa keltuaisista, majoneesista ja tonnikalasta tasainen tahna. Mausta oman maun mukaan tabascolla, chilillä, pippurilla ja suolalla.
Itse diggaan melko tulisista munista joten tabascoa lorautin melko runsaasti.
Jos muna-majoneesi-tonnikalatahnaa jää yli (tai voihan sitä tehdä ihan erikseen) voi sitä käyttää leivän päällä tai vaikka patongin välissä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Etanapannu

Etana tuo mauttomista alkuruoista maistuvin!
Sain pari etanapannua joululahjaksi, jonka jälkeen ne ovat lähinnä maanneet kaapin perällä unohduksissa. Nyt kuitenkin innostuin niitä valmistamaan kun tuli ystäviä syöpöttelemään. Etanathan ovat mukavan ruokainen alkuruoka varsinkin silloin jos pöydän ympäriltä ei löydy mitään ituja mussuttavia terveysintoilijoita. Vaikka sinänsä etanat eivät mitään epäterveellistä varmaan olekkaan(maistuu lähinnä jauhetulta purkalta) niin valkosipuli-homejuusto maustevoi dipattuna leivän palaan sen sijaan on se mikä tekee annoksesta herkullisen.

Eli annokseen tarvitset seuraavaa...
Etanapannu(yksi kuusireikäinen per syöjä. Maksaa ehkä kympin tsippe eli jätä se sikspäkki hyllyyn ja osta ihmeessä pannu=)
Purkki etanoita

Maustevoihin...
Kunnon nokare voita
Muutama kynsi valkosipulia
Persiljaa
Ruohosipulia
Aurajuustoa
Sulaa
Pippuria

Eli homma etenee seuraavasti...
Uuni kuumenemaan 250c. Etanat koloihin. Sekoita hieman pehmenneeseen voihin muutama murskattu valkosipulin kynsi, tuppo persiljaa ja ruohosipulia sekä lopuksi aurajuustoa oman maun mukaan. Voit myös lisätä juuston viimeisenä pannun ja etanoiden päälle. Lopuksi setti uuniin kymmeneksi minuutiksi tai kunnes pinta näyttää hyvältä.

Hyvä leipä on oleellinen osa tätä ateriaa. Oma suosikki on vaalea maalaisleipä.
Sitten vaan etanaa leivän päälle ja nauttimaan!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Amerikkalainen Chilikastike


Olen tykästynyt jimiltä tulevaan kuuluisat kuppilat ohjelmasarjaan(ties mones uusintakierros menossa). Siinä juontaja Adam Richman kiertää amerikkaa testaillen paikkakuntin kuuluisimpia ruoka-annoksia. Monessa jaksossa on testattavaan ruokaan liittynyt jollain tavalla tälläinen tulinen chilikastike jota milloin laitetaan hodarin väliin ja milloin sämpylän päälle. Pidän itse tulisemmasta ruoasta ja ajattelinkin, että olisi mukava koittaa itse valmistaa tällaista liquid lava tyylistä tulista ja tasaisen pehmeää pitkään muhinutta jauhelihakastiketta.

Itse ajattelin, että jos soosista saisi tarpeeksi tasaista niin sitä voisi käyttää lämpimille nachoille yhtenä dippivaihtoehtona. Ja koska tuota kastiketta tuli täysi padallinen joutuu sitä varmaan vetämään myös pottujen ja pastan kanssa tässä tulevalla viikolla=) Toimii siis ihan perinteisenä (hieman tulisempana) jauhelihakastikkeena.

Soosi syntyi seuraavasti.

Pistetään sipulit paloiksi ja pataan/kattilaan ruskistumaan. Perään jauhelihat, valkosipulit ja paprikat kuutioina.
Kun lihat on ruskistettu heitin tomaattimurskat ja pyreet sekaan. Tämän jälkeen meni huuhdellut pavut ja hienoksi pilkotut chilit. Lopuksi jäljelle jääneet mausteet. Sitten vain pienellä lämmöllä pörisemään kannen alle. Silloin tällöin kävin sekoittelemassa ja tarkistamassa nesteen määrää ja maistelemassa tulisuutta. Tavoitteenahan on saada soosista mahdollisemman tasainen ja melko tiivis. Eli nestettä saa haihtua melko paljon pois alkuperäisessä. Annoin sopan muhia reilut pari tuntia jonka jälkeen vetäisin vielä sauvasekoittimella jotta sain kaikki isommat palaset tasoittumaan.
Setistä tuli omaan makuuni juuri sopivan tulinen. Tulisuus tulee hieman takapotkuna niin että nokka alkaa vähän vuotamaan ja vatsassa tuntuu lmpimältä mutta maut ovat edelleen selkeästi maistettavissa.

Tulisuuttahan voi jokainen säätää oman maun mukaiseksi chilin määrää muuttamalla ja lajikkeita vaihtamalla. Itse meinasin aluksi heittää vielä sekaan habaneroa mutta sitten olisi voinut tulla turhan tiukka satsi. Kannattaa lisätä chili pikkuhiljaa ja antaa aina hetken hautua ja sitten maistaa tulisuus.

400 g jauheliha
2 sipulia
6 valkosipulin kynttä
2 tölkkiä tomaattimurskaa
1 tuubi tomaattipyrettä
2 paprikaa
1 tölkki kidneypapuja
muutama punanen rawit chili
muutama vihreä rawit chili
pari keltaista thai chiliä
kuminaa
chilijauhetta
savustettua paprikajauhetta
suolaa
pippuria

Mousakka



Ajatus musakan valmistamisesta on kytenyt minulla jo aika pitkään. Söin sitä viime syksynä lomamatkalla Kreikassa ja siitä lähtien olen miettinyt että saisiko kotona tehtyä yhtä hyvää. Olen vain aina huijannut itseni ajattelemaan että se on jotenkin hankala ja vaivalloinen valmistaa. Nyt kun se on tehty niin voin sanoa että niinhän se onkin! Siis jos vertaa vaikka maksalaatikon lämmittämiseen mikrossa. Eli onhan se niin että kun jaksaa tämänkin kanssa nähdä vähän vaivaa lopputulos on todella sen arvoinen. 
 Monelle ehkä ajatus munakoisolta ja kanelilta maistuvasta lampaanjauhelihasta on vieras, mutta nämä maut kyllä todella sopivat yhteen. Keittiö ja koko kämppä tuoksui meillä ainakin ihan Kreikalta tämän session jälkeen. Itse tein ruoan valmiiksi tuollaisiin pienempiin annosvuokiin jotka löysin anttilasta. Toki tämä toimii yhtä hyvin ihan tavallisestakin uunivuoasta.  Lihana voi toki käyttää naudankin jauhelihaa mutta nykyään kun lähes jokaisesta kaupasta saa karitsan lihaa (ja jos ei muka saa niin kysykää, kyllä kauppias teitä varten sitä  tilaa) niin kannattaa sitä mielestäni ehdottomasti käyttää.
Tämän aterian yhteydessä meillä tarjottiin alkuun kunnon kreikkalaista salaattia sekä tsatzikia ja viimesen päälle olevaa maalaisleipää. Jälkkäriä ei jaksettu tehdä, mutta ei sitä olisi kukaan varmaan jaksanut syödäkkään. Mietin kutenkin, että baklava ja jäätelö tai kreikkalainen jugurtti pähkinöillä ja hunajalla olisi sopinut hyvin teemaan=)



 Aloitus
Leikkaa munakoisot pitkittäin viipaleiksi. Asettele pellille ja nakkaa vähän suolaa pintaan ja anna niiden itkeä ainakin puolisen tuntia.(tee sillä välin sooseja) Kun viipaleet ovat itkeneet kuivaa ne paperilla ja pistä uuniin paahtumaan 175c n.varttitunniksi. Voit myös paistaa pannulla.


 Jauhelihakastike
Silppua sipulit ja valkosipulit. Ruskista ne ensin kattilassa oliiviöljyn kera. Kun sipulit ovat saaneet väriä kippaa sekaan jauheliha ja jatka ruskistamista. Kun liha alkaa olla ruskistunut heitetään sekaan valkkari, sitruunan mehu, tomaattimurskat, kanelitangot, laakerinlehdet ja muut mausteet. Testaile makuja keittelyn yhteydessä sillä kastike saa porista liedellä vajaan tunnin niin kerkeät vielä reagoida jos jotain uupuu keitoksestasi.

Bechamel kastike
Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Ruskista seosta kiivaasti sekoittaen(ettei kärtsää). Kaada sekaan lämmin maito.(lämmitä vaikka mikrossa) Sitten suolaa,pippuria ja reilusti juustoa. Keitä kastiketta kokoon ja anna sen paksuuntua. Kun se alkaa näyttää sopivan jähmeältä niin ota pois liedeltä ja heitä sekaan se hieman vatkattu kananmuna.

Loput
Poista jauhelihakastikkeesta kanelitangot ja laakerinlehdet ja rupea kokoamaan annosta uunivuoalle. Pohjalle ohut kerros koppujauhoja. Sen jälkeen lado munakoison viipaleet pohjalle. Munakoisojen päälle ensin jauhelihakastike ja viimeiseksi Bechamel kastike. Pinnalle voi vielä raastaa hieman juustoa jos haluaa. Paista uunissa 180c n.45min. Tarkkaile lopussa paistoksen pintaa ettei kärähdä liikaa.



2 kpl Munakoisoa
korppujauhoja
 
Jauhelihakastike:
400-500g karitsan jauhelihaa
2 kpl sipulia
3-5 kpl valkosipullin kynsiä
1 prk (a 400g) tomaattimurskaa
2 prk (a70g) tomaattipyrettä
1 kpl sitruuna
1,5 dl kuivaa sherryä tai valkoviiniä
2 kpl laakerinlehteä
2-3kpl kaniletankoa
Oreganoa
timjamia 
ruokosokeria
Chilijauhetta
suolaa, pippuria
 
bechamel kastike:
3rkl voita
3rkl vehnäjauhoja
1/2 l täysmaitoa
2 dl parmesan raastetta (voi käyttää myös vaikka emmentalia)
1 kpl kananmuna (rakenne rikottuna)
ripaus muskottipähkinää
suolaa, pippuria

torstai 24. maaliskuuta 2011

AnanasVene



Näin kevään pilkistämisen kunniaksi oli pakko jo tehdä jotain raikasta ja kesäistä.
Pakko oli vähän päästä kikkailemaan=) Ananasveneeni on siis koverrettu ananas joka on täytetty herkullisella hedelmäsalaatilla. Idean tähän sain töissä mennä viikolla kun kauppias puhui omasta ananasvene jälkiruoastaan. Onhan tässä vähän kikkailun makua näin arkena, mutta vieraille tai juhlahetkenä tarjoiltuna tämä annos ja esillepano pääsee oikeuksiinsa.

Rupesin tässä junassa istuessani miettimään että voisi olla kiva tarjota annos myös vaikka hunaja tai cantalope melonin puolikkaasta siten että siinä olisi vielä reilusti hedelmälihaa reunoilla jota syöjä voisi syödessään kaapia salaatin mukaan.

Eli siis
Ananasvene
-ananas (kypsä kokonainen)
-melonit (hunaja ja cantalope)
-omenaa
-banaania
-viinirypäleitä
-kiivihedelmää
-päärynää

Hommahan tosiaan meni niin, että halkaisin ja koversin ananaksen. Käytin koverretut hedelmälihat salaattin. Tavallisella terävällä veitsellä selvisi hyvin.
Sen jälkeen helmäsalaatti valmiiksi ja koverrettuun ananakseen esille. Jokainen tekee sellaisen salaatin mistä tykkää. Yllä oma versioni.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Alkupalaksi Tomaattia-Basilikaa-Mozzarellaa

Yksinkertainen on kaunista. Ja hyvää!

Tässä annos jota olen tehnyt ja josta olen tykännyt suunnattomasti jo kauan.Tämä varmaankin siksi että se on niin törkeän helppo tehdä ja lopputulos on aina yhtä herkullinen. Itse syön tätä pelkästään tai tarjoan alkuruokana. Toimii varsinkin välimerellisten tai italialaisten kokonaisuuksien kanssa tai vaikka osana tapas tai meze ateriaa.

Tämä on pomminvarma alkupala, ellei syöjä ole allerginen tomaatille, mozzarellalle ta basilikalle=)
Tästä pitävät yleensä myös ne jotka eivät muuten pidä salaateista tai vihanneksista. Hienolla esillepanolla (^ylläoleva ei ole=) saat myös kanssaruokailijat pitämään itseäsi piirun verran taitavampana kokkina kuin ehkä olet(toiminut ainakin mulla), vaikkakin annos on ehkä maailmaan yksinkertaisin.

Hyvät raaka-aineet vaikuttavat tämän annoksen makuun paljon. Muista valita siis kypsiä kunnollisia (kotimaisia) tomaatteja, hyvää mozzarellaa (esim. mozzarella di bufala campana), tuoretta kotimaista basilikaa sekä hyvää balsamicoa.

Valmistus on niin helppoa että ihan hävettää kertoa. Tavarat vain viipaleiksi jonka jälkeen latoo ne tarjoiluastialle seuraavaa kaavaa käyttäen. Tomaattia-Basilikaa-Mozzarellaa ja uudestaan alusta...... kunnes raaka-aineet loppuu tai annos on mielestäsi valmis. Tämän jälkeen päälle paksua balsamico glaze kastiketta oman maun mukaan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hyvän Guacamolen puolesta!



En ole nuorempana ollut mikään suuri guacamolen ystävä. Näin "vanhemmiten" olen ymmärtänyt syyn tähän. Ne kaupassa myytävät hikiset guacamolejäljitelmät purkissa ovat jotain niin vastenmielistä kuin voi vain olla. Pistää vain ajattelemaan kuinka paljon suomessakin asuu porukkaa joka luulee guacamolen maistuvan oikeasti siltä purkkiskeidalta. Näin kaupassa työskentelevänä tekee aina pahaa kun näkee ihmisten ottavan näitä lisäainemössöjä sekä ehkä pari prosenttia avokadoa sisältäviä purkkeja ostoskoreihinsa. Nykyään menen kyllä lähes aina suosittelemaan asiakkaalle oman guacamolen valmistamista. Onhan se törkeän helppoa ja nopeaa ja sitä on täydellisen ripuliranteenkaan todella vaikea ryssiä. Plus saahan tässä kauppakin lisämyyntiä=) Nykyään olen vielä testannut reseptien esillelaittoa avokadohyllyn eteen, ja hyvin tuntuu toimivan=) Ehkä vielä joskus suomessakin aletaan ymmärtämään hyvän päälle.

 Hyviä guacamolereseptejä on vaikka huru mykke, mutta tässä ainakin yksi toimivaksi havaittu.



Ainekset:
-3-4  avokadoa (KYPSIÄ!!!)
-1 limetin mehu
-1 pieni sipuli
-0.5 punaista paprikaa
-1-2 valkosipulinkynsi
-2rkl
crème fraichea

-(muutama tippa  tabascoa)
-(ripaus  suolaa)
-(korianteri)

Valmistus:
Halkaise avokadot, poista kivet ja kaavi lusikalla hedelmäliha kulhoon. Soseuta hedelmäliha haarukalla tai sauvasekoittimella. Purista joukkoon limettimehu, joka estää hedelmälihan tummumista ja antaa makua. Hienonna sipuli sekä leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi ja lisää ne kulhoon. Murskaa valkosipulinkynsi veitsen lappeella, hienonna ja lisää muiden ainesten joukkoon. Mikäli haluat seoksesta kuohkeamman voit sekoittaa joukkoon myös crème fraichea. Oman maun mukaan voit maustaa seosta myös korianterilla, tabaskolla sekä suolalla.

Käyttövinkki:
Loistavaa tortillojen tai quesadillojen lisukkeena tai dippinä nachoille. Jos haluat guacamolesta pureskeltavampaa, voit paloitella osan avokadosta ja sekoittaa sen mukaan vasta lopussa.


tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mac The Knife

Mac The Knife

Olin pitkään ollut sitä mieltä, että kokkaus ei ole mitään välineurheilua. Taitava kokki loihtii mestariteokset vaikka kädet poikki ja tylsillä veitsillä. Olen itse ehkä tälläinen pullamössöaikakauden kasvatti joka ei ole saanut veitsillä siivutettua kuin korkeintaan sormenpäitä ja näin ollen olenkin nihkuuttanut aina menemään iän ikuisten tylsillä fiskarsseilla ym. kökköveitsillä. Nyt silmäni ovat kuitenkin avautuneet kun sain viime jouluna lahjaksi macin veitsen. Nyt siis luulen olevani joku kovakin veitsiexpertti kun on veitset ja keraamiset teroituspuikot=). Voisin jopa kuvitella sanovani "once you go mac, you never go back". Vitsi vitsinä ja pojat on poikia. Mutta totuuden nimissä on sanottava että kyllä on ruoanlaitto muuttunut huikkasen paljon mukavammaksi kun ei tarvi nyhtää jokaista tomaatti yms. siivua tylsällä veitsellä joka tekee tomaatista ennemmin murskaa kuin sitä mitä piti. Siitä että onko mac oikeasti paras tai edes lähellekkään hyvä veitsi on varmasti monta mielipidettä. Kai se riippuu keneltä kysytään, mutta itse en vielä tiedä paremmasta joten olenkin ollut erittäin tyytyväinen. Nyt pitäisi varmaan alkaa laajentaa veitsi valikoimaa kun on tämä kokkailukärpänen todella purrut. Ja ehdottomasti on saatava sellainen hieno veitsikantokassi missä kaikki huippukokit kuskaa niiden puukkoja. En kyllä vaan tiedä mihin oikein tarvitsee tuota yhtä veistä kanniskella=).
Lopuksi tässä vielä linkki maahantuojan sivulle jos joku kaipaa oikeasti asiallisempaa ja asiantuntevampaa lisätietoa mac-veitsistä.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lämmin sienisalaatti(kanttarelli)

Lämpimät salaatit ovat maistuneet viimeaikoina. Varinkin lukaistuani puolikiloa voita reseptin lämpimästä vuohenjuustosalaatista. Vuohenjuuston kanssa sopii yhteen muuten erinomaisesti kunnon vehnäolut. Olut onkin hyvä tekosyy tehdä tätä salaattia eikä olo ole enään yhtään niin neitimäinen.

Olut ja ruoka yhdistelmät ovatkin alkaneet kiinnostaa minua yhä enemmän käytyäni töiden puolesta sinebrychoffilla olut ja ruokakurssilla. Ajattelinkin että tulen varmasti käsittelemään aihetta myöhemmin. En sanoisi että olen enemmän olut kuin viinimiehiä, mutta mielestäni oluen sopivuutta hienoiksikin ruokajuomiksi ei ole tarpeeksi nostettu pöydälle. Jos jollekin tulee mieleen jotain hyviä ideoita niin heitelkää ilmaan.

Mutta nyt itse asiaan. Toinen Chez Jounin reseptiä mukaileva ruoka on tämä alla oleva lämmin kanttarellisalaatti joka on mukavan ruokaisa ja rapea.




1 l kantarelleja
3 ruukkua romainesalaattia
auringonkukkaöljyä
suolaa
voita
valkosipulinkynsi halkaistuna
1 rkl persiljaa silputtuna
kastike:
1 tl dijoninsinappia
2 rkl punaviinitetikkaa
2 reilua ruokalusikallista ranskankermaa
suolaa
mustapippuria
lisäksi:
krutonkeja
(savupekonia)

Huuhtele sienet ja salaatti. Kasaa salaatti tarjoiluastiaan tai lautasille pohjaksi.
Paistele sieniä hetki auringonkukkaöljyssä. Lisää pannulle suolaa auttamaan sienten nesteen irtoamista. Laita kansi päälle hetkeksi, nosta se pois ja haihduta kaikki vesi pois.
Tee kastike. Sekoita vatkaimella sinappi, punaviinietikka ja ranskankerma. Lisää suolaa ja mustapippuria.
Kun kaikki vedet ovat haihtuneet sienistä, lisää pannulle nokare voita ja paista sienet siinä rapeiksi.
Lisää lopuksi sienten sekaan valkosipulin kynnen puolikaat ja persiljasilppu. Halutessasi voit silputa pannulle mukaan savupekonia. Sekoita hyvin ja ota pannu pois liedeltä. Ota valkosipulit pois seoksesta.
Kaada osa kastikkeesta salaatin päälle. Asettele krutongit ja paistetut sienet salaatin päälle. Koristele yrteillä ja krutongeilla ja lisää loppu kastike.